
Vuodesta toiseen Lahden päättäjiä on johdettu harhaan talousarvion hyväksymistä edeltäneillä alijäämäisillä ”talousennusteilla”, jotka ovatkin jälkikäteen osoittautuneet tilinpäätöksissä ylijäämäisiksi. Tämä on nakertanut luottamusta virkajohdon valmisteluun.
Alijäämäisistä ennusteista poiketen neljän vuoden tilinpäätökset ovat olleet seuraavanlaisia (miljoonaa euroa): v. 2020 (+42,3), v. 2021 (+18), v. 2022 (+27) ja 2023 (+41,4). Samalla ajanjaksolla realisoitavissa oleva varallisuus eli rahoituspaperit sekä rahoituspaperit ja pankkisaamiset (miljoonaa euroa): v. 2020 (72,8), v. 2021 (155,3), v. 2022 (274,0) ja v. 2023 (266,3). Kuten ylijäämäiset tilinpäätökset kertovat, että kassavarantoja on omaisuuden myynnin lisäksi kerrytetty sivistys- ja muista peruspalveluista leikkaamalla. Verotulot on tarkoitettu julkisten palvelujen tuottamiseen, eikä riskialttiiseen kasinokeinotteluun, mitä sijoitusrahastojen kartuttaminen ja sijoitustoiminta tarkoittaa.

Kokoomuksen ja sitä myötäilevän sekalaisen joukkion aikeet Lahti Energian myynnistä tuli taas kertaalleen torjutuksi, kiitos järkevästi ajattelevien lahtelaisten aktiivisuuden. Kuntalaisten perustarpeiden, lämmön ja sähkön, alistaminen kansainväliselle saalistukselle olisi vastuutonta ja antaisi käytännössä keinottelijoille rajattoman ”verotusoikeuden” maksujen korotuksineen. Tästä on runsaasti varoittavia esimerkkejä. Myyntiä ajavien taholta on väitetty energiayhtiön myyntituloja käytettävän sivistykseen, kulttuuriin, urheiluun ja kaikkeen muuhun hyvään. Tämä on sitä disinformaatiota (väärä tieto), sillä kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2024 talousarviossa, että ”varallisuuden myynnistä saatuja myyntituloja ei käytetä käyttötalousmenojen katteeksi”, vaan siirretään betonoituihin sijoitusrahastoihin. Edelleenkin törmäämme aivopieruihin, joissa faktatiedon vastaisesti myyntihankkeen perusteluina esitetään virheellisiä väittämiä palveluihin panostamisesta.
Jo edellisellä valtuustokaudella kohdistettiin vastustuksestani huolimatta sivistyksen määrärahoihin leikkauksia aina peruskoululaisten ruokailusta ja koulumateriaaleista alkaen. Molemmat kaupunginvaltuustolle esitetyt talouden tasapainottamisohjelmat sisältävät kolmena seuraavana vuonna sivistystoimeen 5-6 miljoonan euron leikkaukset. Kannattaa muistaa, että lopulliset päätökset tehdään kuitenkin kaupunginvaltuustossa loppuvuodesta päätettäessä kaupungin talousarviosta ja taloussuunnitelmasta. Kuntalaki (110 §) määrää, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota, joten muutostalousarviosta ja talousarviosta päätettäessä nähdään ketkä puolustavat mm. sivistystoimen toimintaedellytyksiä. Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto ehätti jo lykätä tälle vuodelle päätettyjen investointien, kuten Kisapuiston katsomon rakentamisen. Kuntalain noudattaminen kuitenkin edellyttää muutostalousarviopäätöstä, jolloin valtuutetut pääsevät tästäkin vielä sanomaan lopullisen sanansa.
Seppo Korhonen
Päijät-Hämeen aluevaltuutettu (Pro Lahti)