Seppo Korhonen, Lahti

Joukkoliikennelautakunnan päätöksistä kantelu

Lahden seudun bussiliikenteen kehittämisen ja joustavoittamisen sijaan joukkoliikennelautakunta on ryhtynyt kehityksen nimissä vaikeuttamaan bussilla liikkuvien elämää. Heinolan suunnasta liikkuvilta katkaistiin suora yhteys Päijät-Hämeen keskussairaalalle. Olen saattanut lautakunnan viimeaikaiset päätökset käteismaksamisen vaikeuttamisesta ja aikataluvihkon lakkauttamisesta eduskunnan oikeusasiamiehen selvitettäväksi.

Käteismaksu

Lautakunta päätti 12.11.2024 lopettaa busseissa käteismaksun vastaanottamisen ja rangaista muutoinkin käteismaksajia roimilla lippuhintojen korotuksilla siten, että käteisellä maksettujen aikuisten kertalipun hinta on noin 2 euroa mobiili- ja arvolippua kalliimpi. Tämä on nähdäkseni osaa matkustajia syrjivää sekä vastoin Euroopan unionin neuvoston asetusta (EY) N:o 974/98 euron käyttöönotosta sekä Euroopan komission suositusta (2010/191/EU).

Komission suosituksessa todetaan muun muassa, että välttämättömien julkisten palvelujen tarjoajat eivät voi rajoittaa käteismaksuoikeutta tai kieltäytyä käteismaksusta ilman riittävää syytä. Se heikentäisi EU:n lainsäädännön turvaamaa eurosetelien ja ‑kolikoiden asemaa laillisina maksuvälineinä. Siinä myös todetaan, että maksamisesta euroseteleillä ja -metallirahoilla ei saisi periä ylimääräisiä maksuja.

Käteisen käytöstä rangaistaan LSL:n busseissa kalliimmilla lipun hinnoilla.

Lautakunnan menettely on ristiriidassa myös hallintolain 6 §:n kanssa, jonka mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Hallintolain 7 §:ssä on säädetty palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuuden vaatimus, minkä vastaisena käteismaksusta kieltäytymistä ja -rajoittamista sekä ylihinnoittelua on pidettävä.

Aikatauluvihkot

Lautakunnan päätti jo 25.4.2023 lakkauttaa painetut aikatauluvihkot ja julkaista aikataulut ainoastaan tietoverkossa digitaalisessa muodossa. Päätös syrjii merkittävää osaa joukkoliikennettä käyttävästä väestöstä. Perustuslakiin perustuva yhdenvertaisuuslaki ja YK:n ihmisoikeuksien julistus kieltävät kaikenlaisen mm. ikään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai muun henkilöön kohdistuvan syrjinnän.

Joukkoliikennelautakunnan jäsenet edustavat päätöksiä tehdessään virkavastuulla toimivia viranomaisia, joiden tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta, arvioida yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Yhdenvertaisuutta arvioitaessa on huomioitava väestöryhmät, joilla ei ole käytössään digitaalisia älylaitteita, eikä tietoja ja taitoja niiden käyttämiseen.

Yhdenvertaisuuslaki ei tunne eikä hyväksy kiintiösyrjintää, johon joukkoliikennelautakunta oman asiakaskyselynkin mukaan syyllistyy, todetessaan vain viidenneksen matkustajista käyttävän ja tarvitsevan aikatauluvihkoja.

Luopuminen painetuista aikatauluvihkoista on perustuslakiin perustuvan yhdenvertaisuuslain ja YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastainen tai on mahdollisesti muutoin lainvastainen. Viranomaisten tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta, arvioida yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Päätöksillään lautakunta on myös rikkonut em. hallintolain 6 ja 7 §:n määräyksiä.

Seppo Korhonen

aluevaltuutettu (Pro Lahti)

Next Post

Previous Post

Leave a Reply

© 2026 Seppo Korhonen, Lahti

Theme by Anders Norén